torstai 2. heinäkuuta 2015

Tieto lisää tuskaa

Tässä olisi osa neljä! Osa tupsahtikin tosi äkkiä, toivottavasti pysytte perässä. :)
Screenshot-341.jpgScreenshot-342.jpg
Hank oli ottanut koko talouden pyörittämisen omille harteilleen Desireen levätessä raskautensa aikana. Hank hoivasi Placidoa edelleen kuin omaa poikaansa ja hoiti mallikkaasti myös erilaisia siivoustehtäviä. Desiree odotti hänelle omaa biologista lasta, joten vähintä mitä Hank saattoi tehdä oli yrittää helpottaa Desireen arkea mahdollisimman hyvin.
Screenshot-344.jpg
Desiree todella nautiskeli alkaneesta äitiyslomastaan. Hän saattoi puuhastella mitä halusi, ei tarvinnut mennä Xanderin alaiseksi työpaikalle ja Hank huolehti kaikesta mitä hän ikinä keksi pyytää. Desiree puuhastelikin mieluiten puutarhassaan, jos sitä vielä saattoi puutarhaksi kutsua. Ainakin hän yritti parhaansa.
Screenshot-353.jpg
Toki Hankin täytyi joskus käväistä töissäkin jolloin lapsenvahtivuoro lankesi Desireelle. Placido yritti parhaansa mukaan sulattaa äidinsä sydämen takertumalla hänen käteensä eron hetkellä. Desiree osasi kuitenkin olla hyvin kova lastaan kohtaan, hymähti vain ja kääntyi pois.
Screenshot-354.jpgScreenshot-355.jpg
Hank palasi iltaisin kotiin ja ilo oli taas ylimmillään. Uutta vauvaa pariskunta jaksoi hehkuttaa ja Hank halusikin kuunnella, rupatella ja leikkiä Desireen vauvamahan kanssa päivittäin. Kaikesta huomasi että heistä kolmesta; Desireestä, Hankista ja vauvasta oli tulossa pieni perhe. Placido ei enää pian olisi osa mitään. Pian Placido olisi taas se satunnainen lapsi joka hääräili Desireen nurkissa.
Screenshot-382.jpg
Desiree ei kuitenkaan aina suorittanut omia lapsenvahtivuorojaan kovinkaan mallikkaasti, sillä hän eksyi usein kodin ulkopuolelle seikkailemaan... ilman Placidoa. Eräänä iltana Desiree kirmasi jäätelöautolle kuin pieni lapsi.
Screenshot-383.jpg
Placido saikin tottua lastenvahtien seuraan. Tosin hän oli joutunut tottumaan siihen jo vauvana Desireen ravatessa iltaisin ulkona.
Screenshot-384.jpg
Sinä samaisena iltana kaupungilta palatessaan Desiree törmäsi vanhaan ystäväänsä Jamieen. Tuntui kuin Jamien tapaamisesta olisi kulunut vuosia. Jamie taisi jo hämmästellä että eikö se lapsi ole vieläkään syntynyt, johon Desiree joutui vastaamaan että kyseessä oli jo kokonaan toinen lapsi.
Screenshot-385.jpg
Tapaamisesta todella oli aikaa sillä Jamie oli tuntunut unohtaneen suhteen laadun. Desiree hätkähti kun Jamie aivan arvaamatta yritti suudella häntä. Sitten Desiree valittelikin lapsiperheen kiirettä ja kipitteli kotiinsa ennen kuin Jamie yrittäisi lähennellä toista kertaa.
Screenshot-387.jpg
Desiree oli juuri ehtinyt palata sen iltaiselta reissultaan kun hän tunsi eteisessä saman viiltävän kivun kuin joskus kauan sitten. Tuntui että silmissä sumeni ja jalat pettävät alta.
Screenshot-388.jpg
"HANK!" Desiree karjaisi hampaidensa välistä ja kouristui kaksin kerroin kivusta.
Screenshot-390.jpg
Hank ampaisi makuuhuoneesta kuin mikäkin aropupu. Ovet paukkuivat ja Hank haukkoi henkeään.
Screenshot-393.jpg
Hank oli tyypillinen isä. Hän näki Desireen kauhun, valtavan vatsan ja kuvitteli että lapsi aikoo pudota siihen eteisen matolle. Ja niin se varmasti olisi tehnytkin jos Desiree ei olisi kaiken itkun ja huutonsa keskeltä käskenyt Hankin ryhdistäytyä ja hypätä auton rattiin.
Screenshot-395.jpg
Viimein pariskunta hyppäsi autoonsa ja kiisi yön saattelemina sairaalalle.
Screenshot-396.jpgScreenshot-398.jpg
Desiree ja Hank astelivat kuitenkin loppujen lopuksi sairaalaan kylmänrauhallisina aivan kuin olisivat tehneet tällasita kymmeniä kertoja. Sen sijaan sairaalan ulkopuolella notkuva Tamara Donner aloitti panikoinnin välittömästi huomatessaan Desireen vatsan ja sairaalaan suuntaavat askeleet.
Screenshot-399.jpg
Tämä synnytys oli huomattavasti vaikeampi ja pidempi kuin ensimmäinen ja se päättyi aamun jo valjetessa. Tamara kumppaneineen oli hänkin liuennut paikalta. Mutta se monen tunnin urakka oli sen kaiken arvoista; Desiree asteli sairaalan ovista paitsi Hank vanavedessään myös vaaleanpunainen nyytti kärsivarsillaan.
Tyttö sai nimekseen Penelope Tourette ja luonteenpiirteiltään hän tässä vaiheessa on kurinalainen ja urheilullinen.
Screenshot-401.jpg
Tuoreet vanhemmat olivat niin onnesta pökerryksissä että unohtivat oman autonsa sairaalan parkkipaikalle ja kurvasivat kotiin taksilla. Oli kolsea yö, taivaalta vihmoi vettä ja kylmyys sai hengityksen huuruamaan, mutta Hank ja Desiree hehkuivat.
Screenshot-404.jpg
Desiree ja Hank alottivat aamuyönsä perehtymällä jääkaapin antimiin. Kummallekin oli ehtinyt kehkeytyä nälkä synnytysreissun aikana eikä kummallakaan ollut energiaa ryhtyä ruuanlaittopuuhiin, joten jääkaapista kaivettiin luultavasti Desireen joskus pohjaan polttama pata. Samalla kun pariskunta ruokaili, Desiree saarnasi Hankille siitä kuinka Penelope tulisi olemaan heidän ensimmäinen ja viimeinen lapsensa. Hymy kuitenkin käväisi Desireen vakavilla kasvoilla, oli mikä oli, rakas Penelope hänelle kuitenkin oli.
Screenshot-405.jpg
Hankin silmät loistivat kuin pikkupojalla joka on saanut tikkukaramellin. Hän ei kyennyt uskomaan että tuo ihmeellinen pieni olento oli todellakin hänen. Hank ei saanut silmiään eikä käpäliään irti tytöstä. Hänkään ei Desireen tavoin koskaan ollut tuntenut itseään kovin hyväksi vanhemmaksi ja paikalleen asettuvaksi ihmiseksi, mutta Penelope laittoi kaikki arvot uusiksi. Penelope oli nyt kaikkein tärkeintä.
Screenshot-406.jpg
Hank käpertyi rakkaansa viereen vasta auringon noustessa. Penelopen kanssa aika kului kuin siivillä, eikä Hank huomannut väsymystään ennen kuin oli simahtaa pystyyn. Desiree muisti edelleen huolehtia myös itsestään ja kömpi vuoteeseensa silloin kun hänelle itselleen, ei Penelopelle sopi.
Screenshot-407.jpgScreenshot-408.jpg
Nyt talossa oli kaksi lasta ja kaksi aikuista. Ja näistä aikuisista molemmat olisivat vain halunneet hääriä pikku-Penelopen ympärillä, mutta Placidostakin täytyi silloin tällöin vastuuta kantaa. Hank tosin ei suostunut enää vaihtamaan pientä vaaleanpunaista nyyttiä siihen poikaan joka ei edes ollut hänen. Niinpä Desireelle jäivät ne pakolliset tehtävät huolehtia Placidostakin toisinaan.
Screenshot-409.jpg
Hankin jatkuva aherrus kodin ja työnkin kanssa kostautui. Yöunet jäivät liian vähäisiksi, ruokailuajat epäsäännöllistyivät ja se johti siihen että Hank sai kunnon flunssan ja pärski minkä kerkesi.
Screenshot-413.jpgScreenshot-435.jpg
Desiree sen sijaan oli elämänsä kunnossa; hän ulkoili Penelopen kanssa, kuntoili ja oli palannut jo töihinkin. Arki tuntui luistavan hvyin ja raskauskilot tuntuivat juoksumatolla karisevan kuin pöly vaatteista.
Screenshot-433.jpg
Ja vaikka Hank ei elämänsä kunnossa ehkä ihan ollutkaan, oli hänenkin jatkettava töitä että perhe jollain sai itsensä elätettyä. Hank oli myös siirtynyt urallaan hiukan jännittävämpiim tehtäviin kuin pelkkä paperien pyörittely. Hän nimittäin nykyään penkoi, siis kirjaimellisesti penkoi, tietoja epäillyistään. Hänen kohteensa olivat roskikset jotka eivät taatusti Sunset Valleysta ennen Hankin eläkepäiviä loppuisi.
Screenshot-434.jpg
Eräänä päivänä penkoessaan Xander Clavellin roskista Hank järkyttyi. Hän löysi papereita jotka viittasivat myös Desireehen. Hank tunsi kuinka hänen silmänsä aukesivat. Joka kerta kun hän oli kysellyt Desireeltä tämän ammatista Desiree oli sanonut olevansa kurja apulainen jossain isossa firmassa. Nyt sen firman luonne selvisi. Desiree oli rikollinen. Hank ei tiennyt mitä sanoa, tai tehdä. Pitäisikö hänen poliisina pidättää oma avopuolisonsa. Ei sellaista voinut tehdä. Hank sulki roskiksen ja lähti sateessa hipsimään kotiinsa. Lapsiperheen herttainen arki oli käännähtänyt nurin niskoin yhden roskiksen penkomisella.
Screenshot-412.jpg
Hank palasi kotiin missä Desiree jo pahaa-aavistamattomana ja iloisena odottelikin.
"Desiree, meidän täytyy puhua." Hank keskeytti naisen iloisen rupattelun ja lausui nuo kylmät sanat, joita kukaan ei halua kuulla. Desiree vakavoitui.
"Mitä on tapahtunut? Hank, sinä pelotat minua." Desiree totesi matalalla, varautuneella äänellä.
Screenshot-428.jpg
Hank oli suunnitellut kertovansa asian rauhallisesti, mutta hän ei voinut tunnekuohulle mitään. Hank itki ja huusi ja raivosi samaan aikaan ja hautasi lopulta kasvot käsiinsä huomatessaan Desireen järkyttyneen reaktion.
Screenshot-429.jpg
"Minä olen tässä. Rauhoitu, kerro mitä on tapahtunut." Desiree toisteli ja laski kätensä Hankin olalle.
Hank nieleskeli ja kakelteli aluksi, mutta sai sitten suunsa auki: "Minä löysin papereita. Papereita, jotka kertovat sinun ammatistasi."
Screenshot-410.jpg
Desiree antoi kätensä valahtaa ja katseensa seikkailla seinillä, mutta ei missään vaiheessa osua Hankin silmiin.
"Kai sinä ymmärrät, että minä olen poliisi. Minun täytyisi pidättää sinut, tai olen itsekin rikollinen." Hank sanoi.
Screenshot-432.jpg
Silloin Desiree älähti. Vankila ei ollut hänen suunnitelmansa senkään vertaa mitä lapset olivat.
"Älä ole hullu!" Desiree kivahti. "Et sinä voi minua pidättää. Minä olen vain pikkurikollinen, jahtaisit isoja tekijöitä."
Hankin kasvoilla käväisi selittämätön virne. "Sitähän minä teenkin, Desiree. Minulla on ratkaisu joka tyydyttää kaikkia osapuolia. Olin ehdottamassa, että jos sinä kerrot minulle missä teidän pikku "konttorinne" sijaitsee niin minä hävitän todisteet jotka osoittavat sinun osallisuutesi, mutta nappaamme koko muun jengin."
Screenshot-411.jpg
"Minä tiedän että ne kiristävät sinut mukaan. Ajattele, koko porukka yhdellä kertaa vankilassa. Minä tiedän jo että Xander Clavell teitä ohjailee, mutta tarvitsen todisteita. Se päämaja, Desiree, se on yksi iso todiste, millä me teemme lopun tälle kaikelle." Hank luetteli.
Desiree huokaisi syvään. Oliko hänellä loppujen lopuksi paljoa vaihtoehtoja. Hän voisi kirmata nyt tuosta ovesta ulos eikä tulla enää koskaan lähellekkään Sunset Valleyta. Mutta toisaalta, hän voisi vain kertoa ja jatkaa elämäänsä. Vaikkei hän olisi ikinä uskonut, Sunset Valley oli nyt hänen kotinsa ja Hank ja Penelope hänen perheensä.
Screenshot-430.jpg
Sitten Desiree tarttui miestä olkapäästä ja hymyili.
"Hyvä on. Minä teen sen meidän vuoksemme, koska tiedätkö mitä Hank? Minä taidan todella rakastaa sinua ja Penelopea." Desiree kuiskasi sanat joita ei koskaan uskonut voivansa sanoa. Rakastavansa jotakuta. Mutta niin hän teki. Sitten Desiree kumartui lähemmäs ja painoi huulensa aivan Hankin korvan juureen. "Vanha tiilitalo kaupungin pohjoislaidalla, Esimerkillisten kansalaisten kokoontumiskeskus. Se se on."
"Minäkin rakastan sinua, Desiree." Hank kuiskasi takaisin. "Me väijytämme sen paikan jo tänä iltana."
Screenshot-459.jpgScreenshot-460.jpg
Hank piti lupauksensa ja saapui kaupungin laidalle, tuon vanhan tehdasrakennuksen liepeille jo sinä iltana kollegansa Blair Wainwrightin kanssa suunnitelmissaan tehdä vuosisadan pidätys. Hank ei kuitenkaan tajunnut että kyseessä olisi vuosisadan pidätyksen lisäksi myös vuosisadan virhe...

Siinä oli osa 4! Osia tulee nyt tiuhaan tahtiin kun käytän vanhaa materiaalia jonka olen kuvannut jo jokin aika sitten Yritin muuten hetki sitten latailla ties mitä; poseja, parempaa kameraa, muuta kivaa ladattavaa mutta mikään ei sitten vain onnistunut eikä koskaan ilmestynyt mun peliin, höh. Nyt muuten myös linkinvaihto onnistuu!
Mutta niin, ensi osassa tapahtuu jotain tosi radikaalia; mitä? Miten Hankin virhe tulee vaikuttamaan Tourettejen elämään?
Kommentoida jälleen saa ja ihan valtavan iso kiitos edellisistä kommenteista, pus! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti