Heippa kaikille, osa 2 on täällä ! Osasta tuli melko lyhyt, koska hyvä päätöskohta tulikin vastaan enkä viitsinyt pilata lopputunnelmaa jatkamalla osaa vielä. Tässäkin osassa tapahtuu pari jänskää juttua, että eikun lukemaan vain ! Iso kiitos edellisen osan kommenteista - kommentteja saa taas lähetellä, arvostan niitä paljon !
Nickin kuoleman jälkeen Desiree jatkoi elämää ihan niin kuin ennenkin. Tai no ei aivan, sillä toisin kuin ennen, hän onnistui nyt valmistamaan jopa ihan kelvollisia vohveleita. Desireen pettymykseksi Nickin ja Vitan teini-ikäinen tytär oli perinyt suurimman osan Nickin omaisuudesta, Nick olikin testamentannut tuoreelle vaimolleen vain kymmenisen tuhatta simoleonia.
Kuten todettu, vohvelit olivat olleet maukkaita minkä vuoksi Desiree ehtikin suuresti ihmetellä miksi hänen vatsassaan yhtäkkiä muljahti ja hän joutui syöksymään vessaan halailemaan pönttöä.
Hetken kuluttua Desiree sai puhelun tuntemattomasta numerosta. Desireen ilme kertoikin hänen hämmenyksestään.
"Haloo, kuka siellä on ?" Desiree kysyi.
"Se selviää illalla. Saavu klo 19.00 keskuspuistoon. Minulla on sinulle tärkeää asiaa." tuntematon miesääni kuiski ja sulki sitten puhelimen ennen kuin Desiree ehti sanoa sen enempää.
Desiree ei antanut aamuisen pahoinvointinsa haitata vaan suuntasi illalla keskuspuistoon jossa iloiset kaupunkilaiset juhlivat vuotuista kesäriehaa. Desireetä hiukan jännitti kun hän mietti mitä olisi vastassa, kenties Vita oli lähettänyt jonkun vainoamaan häntä.
Desiree ei ehtinyt pohtia asiaa sen pidemälle kun häntä jo hyökkäsi kättelemään ihan tavallisennäköinen mies. Miehessä tuoksui tupakka, ja hän puhui karhealla äänellä, mutta ei vaikuttanut mitenkään vaaralliselta.
"Olen Xander Clavell." mies esitteli itsensä. "Olen kuullut sinusta paljon hyvää, Desiree."
"Niinkö?" Desiree kysyi ihmetystä äänessään. Hänestä kun lähinnä tuntui että Nickin jälkeen hän oli kerännyt melkoisen kasan vihamiehiä.
"Tiedän mitä tapahtui miehellesi Nick Altolle." Xander kuiskasi.
"Et todellakaan tiedä. Minä en ole mikään väkivaltainen hullu!" Desiree meuhkasi, niin että hänen äänensä murtui. Miten oli mahdollista että hän, jonka ei koskaan pitänyt jäädä kiinni saikin jo nyt ensimmäiset epäilijät peräänsä.
Xander naureskeli. "Kyllä rikollinen aina rikollisen tuntee. Minä tarjoan sinulle töitä. Sunset Valleyn väki on liian kunnollista, rikollisuus on katoava luonnonvara." Xander selitti.
"Minäkö rikollinen ? Ryhtyisin työskentelemään jossain paikallisessa rikollisliigassa? Kiitos vaan mutta elän oikein hyvin mieheni perintörahoilla." Desiree vikisi.
"Desiree hyvä, tämä ei ole sellainen työtarjous josta voi kieltäytyä. Käyt ilmoittautumassa listoille jo tänä yönä." Xander sanoi nyt painokkaammin.
Ja sinä yönä Desiree todella saapui tukikohtaan jonka sijainnin Xander oli hänelle neuvonut. Vanha tehdasmainen rakennus keskellä ei mitään. Täydellinen paikka punoa salaisia juonia vain sisäpiirin kesken. Ei silminnäkijöitä, ei todistajia. Kukaan ei osannut tänne tulla paitsi jos oli itse rikollinen. Aivan niin kuin Desiree. Rikollinen. Sana vihlaisi korvia ja tuntui oudolta suussa.
Rikollispäämajakeikkansa jälkeen ja kotiin saavuttuaan Desiree yritti kiskoa punaista pitsiyöpaitaansa päälleen, mutta kun se joka kerta jumitti vatsan kohdalla hän päätyi kaivamaan jonkin vanhan rievun päälleen. Desireen päässä risteili sakeanaan ajatuksia. Aamupahoinvointi, tiukaksi jäänyt yöpäaita. Kauhu paistoi Desireen kasvoilta kun hän kömpi vuoteeseensa ajatellen että aamulla heräisi kuin painajaisesta.
Mutta ei aamu mitään muuttanut. Päin vaistoin; päivänvalossa Desiree kykeni näkemään kaiken selkeästi. Raskaustesti vahvisti asian. Hän odotti esikoistaan. Desiree hautasi kasvot käsiinsä. Hän ei voinut uskoa että kantoi sisällään pikku-Nickia. Se lapsi tulisi aina muistuttamaan häntä siitä ihmisestä jonka hän oli kirjaimellisesti kuvitellut hukuttavansa elämästään. Nyt tuntui kuin Nickin ruumis vain pulpahtasi pintaan.
Heti sinä päivänä Desiree matkasi kaupungin kirjastoon. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt siellä lähinnä ruutukammonsa vuoksi. Kirjasto on äärimmäisen harhaanjohtava nimi kun kyseessä on paikka jossa on myös kymmenkunta tietokonetta. Desiree kuitenkin kaivoi hyllystä raskautta käsittelevän kirjan. Jokaisessa lauseessa tunnuttiin hehkuttavan kuinka iloinen ja ihmeellinen asia raskaus oli, mutta lopulta Desiree löysi myös toruvaan sävyyn kirjoitetun kappaleen raskaudenkeskeyttämisestä. Abortti olisi mahdollinen raskausviikoon 12 mennessä.
Huojentunein mielin Desiree suuntasikin seuraavaksi haukkaamaan hiukan raitista ilmaa puistossa, minne olikin jo saapunut syysrieha.
Raskausuutiset olivat jotakin reittiä pitkin kiirineet ja tavoittaneet myös uteliaiden naapurien korvat. Puistossa Desireetä odottikin Vita Alto, joka suorastaan kiehui raivosta.
"Sinä petturi ! Kuinka edes kehtaat ? Ensin viet minulta miehen ja sitten vielä hankkiudut raskaaksi hänelle. Nickillä oli jo tytär minun kanssani, ei hän olisi sinua ja sinun lapsiasi kaivannut !" Vita raivosi.
Desireekin raivostui kun Vita kävi päälle heti kättelyssä.
"Kuinka sinä itse kehtaat tulla vauhkoamaan minulle ? Minulle, jonka mies on juuri kuollut ? Minulle, joka odottaa minun ja Nickin yhteistä lasta ihan yksin ? Hiukan hienotunteisuutta !" Desiree parkui. Hän nautti saadessaan dramatisoida tilannetta niin että Vitakin hätkähti.
Ja niin Vita ottikin aivan toisenlaisen äänensävyn.
"Olen pahoillani, Desiree. Otin heti alussa hiukan väärän lähestymistavan. Minulla oli kuitenkin alunperin asiaakin. Nick kuitenkin oli minun mieheni, ennen kuin hän haksahti sinuun, joten käytännössä se on myös minun lapseni. Ja minä nyt satun olemaan jo yhden lapsen kasvattanut, aloilleen asettunut ja huomattavasti paremmassa taloudellisessa tilassa kuin sinä, joten aionkin adoptoida lapsen jonka synnytät." Vita sanoi täysin tosissaan.
Desiree haukkoi henkeään. Vitahan oli ihan sekaisin.
"Minäkö luovuttaisin lapseni sinulle ? Tarkoitatko että kantaisin sitä nilviäistä ensin yhdeksän kuukautta sisälläni ja sitten antaisin sen sinulle ? Kuule Vita, olet pahasti väärässä. Sinä et adoptoi tätä lasta, koska se ei tule koskaan syntymäänkään. Minä teen abortin !" Desiree huusi.
Desiree näki kuinka Vitan rauhallisempi sävy hiipui pois, hänen kasvoilleen kovettui selittämätön ilme.
"Kuulehan, Desiree. Minä en kysynyt haluatko antaa sen lapsen adoptoitavaksi minulle. Minä sanoin adoptoivani sen lapsen jokatapauksessa. Sinä olet romuttanut minun koko elämäni, vienyt minulta ihan kaiken. Tämä lapsi on vähintä mitä minä ansaitsen. Ja jos sinä päätät tappaa sen lapsen, niin minä tapan sinut ! Minulla ei ole enää mitään menetettävää." Vita saneli kylmästi.
Desiree tarkkaili naisen välkehteleviä silmiä ja kiristyneitä suupieliä. Kaikesta saattoi nähdä että Vita ei vitsillään sanonut jotain tuollaista. Hän oli tosissaan. Kylmät väreet kiisivät Desireen selkää pitkin ja alistettuna hän säntäsi pois paikalta.
Desiree hipsi pettyneenä kotiinsa ja purki kiukkunsa ja ahdistuksensa hellan jynssäämiseen. Vitan kanssa käyty keskustelu oli muuttanut asian suuntaa. Desiree ei enää noin vain voisikaan marssia lääkärin puheille ja ilmoittaa haluavansa sen salamatkustajan pois sisältään. Ei voinut, jos mieli säilyttää oman henkensä.
Siivoustoimenpiteet jatkuivat vielä aamun tunteihin saakka. Desiree oli valvonut koko yön. Vuoroin pyörinyt sängyssään kuin mikäkin väkkärä ja vuoroin heittänyt lapsenomaisia itkupotkuraivareita maailmalle. Miten hänelle kävi näin ? Desiree oli suunnitellut että hän abortoisi lapsen ja karkaisi maasta, mutta pienen budjetoinnin jälkeen hän huomasi ettei hänellä olisi ollut varaa pakoilla kovin kauaa joten hän olisi pian joutunut palaamaan Sunset Valleyhin tapettavaksi. Desiree oli myös pohtinut tappavansa Vitan ennen kuin Vita tappaisi hänet, mutta toisaalta ehkä olisi herättänyt epäilyksiä kun kaksi Altoa kuolee niin lyhyessä ajassa ja vieläpä jokseenkin hämärissä olosuhteissa.
Päivät kuluivat, vaihtuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Desireen vatsa kasvoi samassa tahdissa. Pian se olikin jo niin iso, että abortti ei enää olisi ollut edes mahdollinen. Synnytys lähestyi pelottavan nopeasti eikä Desiree ollut keksinyt keinoa jolla päästä kuin piski veräjästä. Desireen pieni puutarha oli ainoa joka toi hänelle lohtua ja eräänä päivänä puutarhaa hoitaessaan Desiree keksi suunnitelman.
Vielä samana yönä Desiree lähti matkaan. Sunset Valleyn öiset kadut olivat autioita ja viileä syysilma henkäili Desireen iholle, mutta hän vain hymyili.
Ja Desiree saapui määränpäähänsä. Se ei ollut sama allas minne eräs toinen oli vastikään uponnut, mutta toisaalta Desiree ei halunnutkaan jakaa samaa leposijaa Nickin kanssa. Hän haistoi ilmaa; yön raikkaus ja kloorivesi. Sitten Desiree tuijotteli tähtitaivasta. Hän tiesi että vedessä kelluessaan tuo tähtitaivas tulisi olemaan viimeinen asia jonka hän näkisi; kuinka se hiljalleen lipuisi kauemmas, tai sitten Desiree vain painuisi syvemmälle. Desiree oli ylpeä nerokkuudestaan, näin Vita ei saisi häntä eikä lasta. Hän hymyili ja astui altaan reunalle...
Uima-allasteema jatkuu, hehheh. Mutta älkää pelätkö, koko tarina ei tule olemaan yhtä uima-allasseikkailua.
Miten käy Desireen ja lapsen ? Syntyykö lapsi ensi osassa ja onko se mahdollisesti tyttö vai poika ? Nuo ja pari muuta juttua selviävät ensi osassa !
Kommentoida saa ! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti