lauantai 4. heinäkuuta 2015

Äitiruletti

Aamu sarasti jälleen Sunset Valleyssa. Loppujen lopuksi kaikkien riitojenkin jälkeen aina uusi aamu nousi. Toisin kuin ennen tänä aamuna myös Penelope nousi sängystään. Ei sen vuoksi, että hänellä olisi ollut koulupäivä vaan sen vuoksi, että kaikki muut tuntuivat olevan lähdössä johonkin. Ajatus kokonaan tyhjästä talosta pelotti Penelopea, joka oli aina ollut huomion keskipiste eikä tottunut olemaan yksin. Penelope oli vasta edellisenä päivänä astunut kouluikään, joten hänen ensimmäinen koulupäivänsä koittaisi vasta huomenna.




Penelope asteli ensimmäisenä keittiöön, missä hän kohtasi täysissä pukeissa olevan Placidon, joka oli ilmeisesti juuri käymässä aamupalapöytään. Placido katsoi hölmistyneenä hätääntynyttä pikkusiskoaan.

"Hank on vessassa." hän totesi arvaten, mitä tyttö oli etsimässä.





























Penelope syöksyi hädissään kylpyhuoneeseen, missä Hank seisoi peilin edessä suu hammastahnavaahdossa.

"Onko sinun pakko lähteä töihin?" Penelope mutisi.
Hank mutisi vielä enemmän hammasharja suussaan. Penelope ei erottanut sanoista juuri mitään muuta kuin "kyllä." Tyttö tuijotteli kylpyhuoneen kaakeleita. Jos hän olisi tiennyt missä hänen äitinsä oli hän olisi ajatellut Desireen tuijottelevan samalla tavalla vankilan seinien tiiliä. Mutta toistaiseksi hän ei tiennyt.


Penelope jätti Hankin harjaamaan hampaitaan kun hän itse hiippaili olohuoneeseen ja rojahti sohvalle. Tytön päässä vilisi kauhukuvia murtovarkaista ja lasten sieppaajista. Miten pieni tyttö voisi puolustautua niiltä kaikilta. Puhumattakaan hurrikaaneista tai tulipalosta.


 Kylpyhuoneen ovi kävi ja Hank kuului kolistelevan eteisessä kenkiä jalkaansa. Penelope keräsi itsensä sohvalta ja kurkkasi eteiseen törmäten isänsä katseeseen.
          "Kultaseni, tule tänne." Hank sanoi ja levitti käsiään Penelopea kohti ihan kuin silloin kun oli aikoinaan nostellut Penelopea kehdosta. Penelope
Penelope takertui isänsä käsivarsiin.
           "Onko sinun ihan pakko mennä?" hän uikutti kuin koiranpentu.


"Penelope rakas, en voi jäädä enää töistä kotiin vahtiakseni kouluikäistä tyttöä." Hank mutisi pahoillaan. Hänen äänestään kuulsi miten hänkin olisi halunnut jäädä. Peitellä Penelopea vielä päiväunille ja sitä rataa. Mutta Hank tyytyi vain halaamaan tytärtään, sanoi vielä sitten kerran heipat ja paineli ulko-ovesta kääntäen selkänsä pikkuruiselle tytölle, joka yöpuvussaan kyhjötti eteisessä.






























Penelope ei kuitenkaan ollut niitä tyttöjä, jotka jäisivät itkemään, varsinkaan miesten perään. Hän ei aikonut viettää koko päivää yksin kotona, eikä hän sitä myöskään suostuisi tekemään. Tässäkin kohtaa, jos Penelope olisi tuntenut äitinsä, hän olisi ajatellut miten he molemmat olivat määrätietoisia ja itsevarmoja luonteita. Niinpä Penelope etsi puhelimensa. Sen uutukaisen puhelimen, jonka hän oli saanut syntymäpäivälahjaksi, koska pitihän koulutytöllä olla puhelin.


Se oli puhelin, jossa oli matopelin lisäksi Hankin numero...mutta myös Blairin, koska nainen oli ollut Hankin vastustelusta huolimatta sitä mieltä, että Penelopella täytyi olla jonkun muunkin numero puhelimessaan. Ja niin Penelope valitsi nimenomaan Blairin numeron.






























"Penelope!" Blair hihkaisi yhtä pirteällä äänellä, millä hän aina puhui Penelopelle. Penelope ei ihan heti tiennyt mitä hän sanoisi ensimmäiseksi jolloin Blair jatkoi huolestuneeseen sävyyn:
"Onko kaikki hyvin, kulta?"
"Isä lähti töihin ja joudun olemaan koko päivän yksin kotona ja minä ajattelin, että voisitkohan sinä tulla tänne?" Penelope soperteli.
"Tottakai! Olen jo melkein matkalla." Blair sanoi ja sai Penelopen henkäisemään helpottuneena. Hän tiesi, että tuo höpsö nainen juoksisi tänne vaikka keskellä yötä, jos onnistuisi kuulostamaan surkealta, ja muutenkin.


Sillä välin toisaalla Hank oli juuri saapunut poliisiaseman pihaan kun hän ei astellutkaan työpaikkansa ovista sisään vaan tarttui puhelimeen. Hän katui Penelopen yksin jättämistä ja yritti tehdä voitavansa, ettei tyttö joutuisi olemaan koko päivää yksin. Niinpä Hank valitsi Katen numeron pyytääksen hänet tytölle seuraa pitämään. Puhelin tuuttasi monta kertaa ja Hankille jäi aikaa pohtia miten esittelisi asiansa.




























Lopulta Katen tuttu ääni vastasi toisesta päästä, lirkutteli tuttuun tapaansa:
"Hei rakas."
"Hei Kate." Hank mutisi ja rykäisi sitten ääntään. Miksi hänen pitäisi ruveta tässä sönköttämään. Kate oli hänen rakkaansa, eikä ollut noloa pyytää tätä lapsenvahdiksi. "Penelope joutui jäämään tänään yksin kotiin ja ajattelin jos tuota..."
"...Minä voisin pitää hänelle seuraa tänään?" Kate päätti lauseen, jonka lopun Hank ehti nielaista.






























"Olet enkeli." Hank henkäisi ja varovainen hymy hiipi hänen huulilleen.
Kate hymähti: "Miellellänihän minä Penelopen perään katson."
"Minä korvaan sen sinulle." Hank totesi vihjaavaan sävyyn.
Sitten läheteltiin kymmenet pusut ja heipat ennen kuin suljettiin puhelimet, Hank asteli viimein poliisiaseman ovista sisään ja Kate lupasi lähteä saman tien Penelopen luokse,


Pian Kate tupsahtikin Penelopen ovelle, soitti ovikelloa ja sai Penelopen rientämään eteiseen. Penelope oletti kohtaavansa hössöttävän Blairin, mutta hämmästyi nähdessään oven takana Katen.




Kate paukkasi kysymättä sisään, kun Penelope raotti ovea. Nainen tuntui olevan intoa täynnä.

"Mitä sinä täällä teet?" oli ensimmäisen lause, joka lipesi Penelopen huulilta.
"No sitäpä et tiedäkään! Isäsi soitti minulle ja pyysi viettämään päivän kanssasi. Eikö olekin kivaa, pidetään oikeia tyttöjen päivä!" Kate hihkui.


Penelope oli jo riemastumassa ideasta, kun hänen puheensa jumittui kurkkuun hänen nähdessään toisenkin tulijan.
"Noh? Mikä sinun tuli? Voimme tehdä ihan mitä sinä vain haluat." Kate sanoi ja yritti vielä pelastaa lässähtäneen tunnelman.






























Silloin Penelopen vaikenemisen syy selvisi Katellekin. Blair asteli sisään kuin maailman valtias ja tuhisi mennessään.

"Hei, Penelope! Mitäs tuo hempukka tekee täällä? Me pärjäämme kyllä kahdestaankin." Blair tuhisi jo ennen kuin oli edes ehtinyt kokonaan ovesta sisälle.

"Mitä jos lähdettäisiin vaikka lenkille? Minä tiedän että olet urheilullinen. Isäsi aina sanoo, että..." Blair jatkoi samaan syssyyn ja venytteli jo kylkiään. Hänen vaatetuksensa kertoi, että lenkki ei ollut ehdotus, hän oli vakavasti varautunut lähtemään lenkille.

Kate keskeytti Blairin puhetulvan: "Saat kuule mennä sinne lenkille ihan keskenäsi. Hank pyysi minut Penelopen seuraksi ja minä sanon, että lenkille ei lähdetä. Eikä muuten lähdetä mihinkään muuallekaan sinun kanssasi." Kate tiuski.
Penelopen hämmennys vain syveni. Ensin nuo kaksi paukkasivat molemmat hänen eteiseensä ja sitten rupesivat vielä tappelemaan keskenään.

Blair kuitenkin jatkoi selostustaan. Ja hän oli oikeassa; Penelope rakasti urheilemista ja hän rakasti juoksemista. Rakasti sitä tunnetta kun tuuli tarttui hiuksiin ja jalat vain kiidättivät häntä eteenpäin. Ei Penelope niinkään ollut shoppailureissujen tai manikyyrin perään. Ja ehkä Kate ei edes pahastuisi, jos hän juoksisi yhden lenkin.

"Mene jo vaihtamaan lenkkivaatteet, niin lähdetään!" Blair hihkui huomatessaan olevansa voitolla.

Penelope sujahti huoneeseensa jättäen Blairin ja Katen eteiseen. Heidän välillään väreili negatiivinen lataus. Alkuun kumpikaan ei sanonut mitään, molemmat vain tuijottivat vihaisina toisiaan.


 Sitten Kate astui askeleen kohti Blairia syyttävä sormi ojossa.

"Sinulla ei ole mitään oikeutta rynnätä tänne ja viedä  Penelopea minulta!"
"Minun käsittääkseni tämä ei ainakaan vielä ole sinunkaan kotisi." Blair tuhisi.


"Minä olen kuitenkin enemmän Penelopen perhettä kuin sinä." Kate puolusteli.
"Ole mitä lystäät, mutta Penelope kuitenkin viihtyy paremmin minun kuin tuollaisen hempukan kanssa ja sinuna minä vain nielisin tappioni!" Blair karjui uhkaavasti.






























Silloin Penelope astui huoneestaan urheilutamineissaan ja katseli silmät suurina Blairia ja Katea, jotka olivat suurin piirtein toistensa kurkuissa kiinni.

"Tule, Penelope. Lähdetään me niin Kate-täti pääsee vähän rauhoittumaan." Blair ivasi.


Penelope seurasi vaitonaisena Blairia ja vilkaisi vielä olkansa yli nähdäkseen Katen reaktion. Nainen pohti kuumeisesti mitä hän tekisi. Ei hän voisi päästää noita kahta omin nokkineen luikkimaan tiehensä. Hän oli luvannut Hankille viettävänsä päivän Penelopen kanssa, ei laskevansa tyttöä tuon haaskalinnun käsiin.


Penelope ja Blair painelivat jo puistopolulla hyvää vauhtia, kun takaa alkoi kuulua korkojen epämääräistä kopinaa.




Kate olikin viime hetkellä sännännyt kaksikon perään. Urhoollisesti nainen yritti pysyä mukana, vaikka oli sonnustautunut mekkoon ja korkokenkiin. Korkokengät hakkasivat jalat tohjoksi jo tässä vaiheessa vaikka Kate oli hädin tuskin ylittänyt tien. Mutta mitä tahansa, ettei Blair alkaisi luulemaan liikaa itsestään.


Lopulta Blair ja Penelope antoivat määrätietoisten rivakoiden askeltensa hidastua ja kuljettaa heitä pomppien enää muutaman metrin eteen päin. Kate kompuroi viimeiset metrit ja saavutti lopulta pysähtyneen Penelopen ja Blairin. Penelopen pieni rintakehä kohoili kiivaasti, Blair venytteli jälleen kylmänrauhallisena ja Kate heidän takanaan luuli kuolevansa. Naisen päässä kieppui, jalat tuntuivat huterilta ja henki kulki raskaasti kuulostaen lähinnä pölynimurilta.


Kate harkitsi juuri heittävänsä itsensä pitkäkseen pitkin permantoa, kun Blair suoristautui ja alkoi heti höpöttämään Penelopelle.

"Se oli mahtavaa! Olit kuin vanha tekijä. Eiköhän juosta samaan syssyyn kotiin?" Blair intoili ja sai Penelopelta ilmeisesti myöntävän vastauksen, mutta se vain lipui ohi Katen tykyttävien ja humisevien korvien.


Blair lähti taas vetämään porukkaa ja Penelope kipitteli muutaman metrin hänen jäljessään, mutta silti tiukan hallitusti perässä pysyen.

"Voi luoja, voi luoja." Kate huohotti. Taas sitä mentiin. Kaikki jäsenet tuntuivat betonin raskailta, mutta Kate kampesi ne liikkelle ja kompuroi kankeasti kaksikon perään.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Koulupäivä oli päättynyt, koulun kello pirisi ja innokkaita oppilaita kirmasi kikattaen kaikkiin ilmansuuntiin.






























Placido oli noiden oppilaiden joukossa. Hän oli myöhästynyt koulubussista ja joutui nyt taittamaan kotimatkansa jalkaisin. Mikäs siinä, liikunnan opettaja oli muutenkin todennut pojan tarvitsevan vähän liikuntaa.


Placido tunsi reitin, eikä hänen tarvinnut kuin kävellä eteenpäin ja antaa ajatustensa vaeltaa. Hän ei kiinnittänyt huomiota naiseen, joka käveli häntä vastaan.






























Placido nosti katseensa tiestä vasta kun nainen pysähtyi hänen eteensä ja lausui hänen nimensä. Nainen oli Placidolle entuudestaan tuntematon ja poika ihmetteli miten nainen saattoi tuntea hänet, tietää hänen nimensä,

"Oletko sinä Placido Tourette, Desiree Touretten poika?" nainen kysyi äänellä, joka oli yhtä aikaa kohtelias ja viileä.
"Olen Placido, mutta Desiree ei varsinaisesti ole äitini." Placido totesi ja ihmetteli itsekin sanomisiaan. Hän oli ensimmäistä kertaa sanonut kenellekään ääneen, millaiset tunteet hänellä oli "äitiään" kohtaan.


"Tarkoitat varmaan, että Desiree on vain muodollisesti äitisi. Oikeasti hän on kylmä ja tunteeton ämmä, joka istuu tällä hetkellä vankilassa. Enhän ole täysin väärässä?" nainen kysyi.
Placido nielaisi: "Et ole. Mutta mistä sinä tiedät kaiken tuon?"
Nainen naurahti kolkosti: "Unohdin kai esitellä itseni. Olen Vita Alto ja sinun äitisi istuu vankilassa minun mieheni murhasta. Sitä sinä et tiennyt, ethän? Etkä sinä tiedä sitäkään, että oikeasti minun kuului kauan aikaa sitten olla sinun äitisi, mutta Desiree itsekkäästi vei sinut minulta." Vita selitti.
Placido tuijotti naista suu auki.


"Minä tiedän mitä sinä ajattelet. Oikeastaan, sinä itse et tiedä mitä sinun nyt pitäisi ajatella. Mutta kaikki mitä äsken kuulit, on totta. Mutta sinä et saa kertoa kenellekkään, varsinkaan isäpuolellesi. Hän ei pidä minusta, niin kuin ei "äitisikään" pitänyt." Vita madalsi ääntään.


Placido ei edelleenkään saanut sanaa suustaan, joten Vita kaappasi pojan syleilyynsä. Placido hämmentyi entisestään. Hän ei muistanut milloin viimeksi joku olisi halaillut häntä, osoittanut välittävänsä.

"Placido, rakas." Vita aloitti jälleen. Sekin oli pojalle uutta, että joku sanoi rakkaaksi. 
"Sinä olet minun poikani, joka minulta kauan sitten vietiin. Minä lupaan olla sinulle se oikea äiti, jollaista sinulla ei koskaan ollut. Ja minä rakastan sinua enemmän kuin mitään." Vita jatkoi hellällä äänellä pitäen Placidon yhä koko ajan halauksessaan.































Placido katsoi äitiään silmiin. Nainen hymyili hänelle lempeästi.
Sitten Vita rikkoi hiljaisuuden: "Minun täytyy nyt mennä, mutta me tapaamme vielä ja hyvinkin pian. Muista, että rakastan sinua." hän sanoi ja hävisi sitten illan saattelemana omille teilleen Placidonkin jatkaessa kotimatkaansa tuhansien ajatusten kieppuen villisti päässä.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Kate rojahti voihkien olohuoneen sohvalle. Olisi ehkä aiheellista käydä lenkillä useamminkin, tai ostaa edes lenkkitossut korkkareiden tilalle, Paskat. Sen kirotun Blairin syytä tämä kaikki oli.

"Oletko sinä ihan okei?" Penelope kysyi varovasti.
Kate ponnahti istuma-asentoon, korjasi hiuksiaan ja ryki ääntään.
"Tottakai olen, kulta. Miksen olisi?" Kate soperteli.


Penelope istahti hiljaa Katen viereen ja nainen korjasi ryhtiään entisestään. Penelope näytti vakavalta.

"Saanko kysyä jotain?" Penelope kysyi yhtä varovasti kuin ensimmäisellä kerralla.
"Tottakai." oli jälleen Katen vastaus.


"Oletko sinä minun äitini? Miksi sinä et asu täällä minun ja isän kanssa?" Penelope päästi kaiken karkaamaan suustaan kerralla.
"Minä..." Kate sanoi hiljaa miettiäkseen erityisen tarkkaan mitä sanoisi, mutta ei ehtinyt sanoa mitään enempää.




Hank asteli huoneeseen ja Penelope riensi innoissaan isänsä syleilyyn välittämättä siitä, ettei ehtinyt saada Katelta vastausta. Tai ainakaan tyttö ei muistanut välittää siitä juuri sillä hetkellä.

"Miten teillä on mennyt?" Hank kysyi.


 Eikä hänkään ehtinyt saada vastausta, kun Blair astui kylpyhuoneesta ja ilmoitti Penelopen puolesta, että hyvinhän heillä oli mennyt. Tottakai hyvin, kun Blair oli ilmestynyt paikalle.


 "Penelope-rakas, mitä ihmettä Blair täällä tekee? Onko hän ollut täällä koko päivän?" Hank kyseli silmät pyöreinä.
Penelopen ääni oli epävarma: "Minä tuota, tavallaan minä kutsuin hänet tänne." hän sanoi ja yritti hymyn poikasta.


"Sinä teit mitä?" Hank murahti. "Mehän sovimme että sinä soitat minulle, jos tulee jokin hätä. Ja sitä paitsi minä pyysin Katen tänne sinun seuraksesi. Mihin sinä tarvitsit Blairia?"
"En minä tiennyt, että äiti oli tulossa. Sitä paitsi miksen minä saa soittaa äidille?
"Ei Penelope, ei Blair ole sinun äitisi, Blair on kummitätisi."
"Tottakai Blair on kummitätini, mutta äiti..."


"Mitä sinä tarkoitat. Ei Penelope, sinun äitisi... Tai siis, mene nukkumaan. Meillä on aikuisten juttuja." Hank kakelteli tajutessaan mitä Penelope ajoi takaa.


Hank lysähti sohvalle, missä Kate ja Blair jo lojuivat,

"Älä sano, että Penelope ihan vakavissaan pitää sinua äitinään." Hank mutisi Katelle.
Kate meni vaikeaksi ja väänteli käsiään: "Hän kyseli sitä minulta. Miksen minä asu hänen ja sinun luona niin kuin äidit yleensä tekevät..." Kate myönsi häpeissään.
Hank huokaisi turhautuneena: "Luulkoon minun puolestani. Mitä tyttöraukka hyötyy tiedosta, että hänen äitinsä istuu vankilassa murhasta."


"Et sinä voi pimittää tällaista asiaa häneltä!" Blair kivahti. "Jos sinä et kerro, niin minä kerron. Ihan jo vaikka siitä syystä, että minun kummilapseni ei saa elää siinä valheessa että tuo, tuo, tuo hempukka on hänen äitinsä."
"Ja minä hänen isänään päätän mitä hänelle kerrotaan ja mitä ei!" Hank murahti takaisin.


Penelope astui hiljaa huoneestaan ja hiljaisuus levisi myös olohuneessa istuvien ylle.

"Kultaseni. En toista enää tämän jälkeen. Nämä ovat aikuisten juttuja, mene nukkumaan." Hank sanoi totisena.


"Ehkä meidän aikuistenkin pitäisi lähteä koteihimme nukkumaan." Kate sanoi lempeästi säikähtäneen näköiselle tytölle.
"Eikö tämä voisi olla sinun kotisi, missä nukut?" Penelope yritti vielä.
Kate puraisi huultaan.




Hän vain halasi tyttöä tiukasti.

"Minulla on ihan oma koti, kulta." hän vain totesi eikä Penelope enää uskaltanut tai keksinyt väittää siihen mitään vastaan.




Naiset astelivat läpi eteisen. Kumpikin vilkaisi vielä ovelta, mutta pujahti sitten yöhön jättäen Penelopen ja Hankin kahden.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hank käänsi Penelopen tuolia. Tuolin jalat laahasivat lattiaa, kun mies pyöräytti sen ympäri.


Hank istahti tuoliin ja pohti tilannetta silmät kiinni rikkomatta vielä hiljaisuutta. Penelopekin vain kyhjötti hiljaa sängyllään.



"Kate ei ole äitini, eihän?" Penelope kysyi hyvin, hyvin pienellä äänellä hyvin, hyvin hiljaa.
Hank oli edelleen hiljaa, mietti. Kestäisikö pikkutytön vaaleanpunainen maailma tietoa siitä, että äiti oli vankilassa, kylmäverinen murhaaja. Halusiko yksikään pikkutyttö kuulla sellaista äidistään?






























Lopulta Hank suoristautui tuolissa ja rikkoi hiljaisuuden.

"Tietysti Kate on äitisi ja hän varmasti lähiaikoina muuttaa tänne." Hank sanoi ja yritti kuulostaa mahdollisimman vakuuttavalta.


































"Oletko tosissasi?" Penelope älähti ja pomppasi ylös.
"Totta kai olen, enhän minä sinulle valehtelisi." Hank huokaisi huomatessaan, että tyttä oli uskonut joka sanan.
Penelope syöksyi sängystään halaamaan jälleen isäänsä. Hänellä sittenkin oli äiti. 

"Kiitos." Penelope henkäisi ja painoi päänsä Hankin paitaan.

"No niin, käyhän nyt nukkumaan." Hank sanoi hiljaa. Hän ei ollut yhtä innoissaan kuin Penelope. Miten Penelope ikinä antaisi hänelle ikinä anteeksi, jos hänen oikea äitinsä joskus ilmestyisikin kuvioihin. Mutta ilmestyisikö Desiree enää koskaan?  Hank oli elänyt jo pari vuotta ilman Desireetä. Oppinut elämään ilman häntä. Ehkä Desiree ei enää koskaan palaisi, ehkä niin oli parempi.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Extrana saatte synttärikuvan. Placido nähdään ensi osassa teininä!!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Voi luoja, kylläpäs kesti. Anteeksi hienoinen tauko, mulla on ollut viime aikoina kone hieman huonosti hollilla. Nyt kuitenkin uusi osa uunista ulos. :) Toivottavasti kaikki tai ainakin suurin osa pysyi perässä tämän bloggerin puolell muuttamishässäkän kanssa.

Mitäs tykkäsitte tästä osasta? Nyt tuli se kaivattu Vitakin takaisin, heh. ;) Miten luulette, että Placidon ja Vitan suhde tuosta etenee? Entäs Penelopen äitikysymys? Selviääkö tytölle koskaan, että Kate ei todellisuudessa ole hänen äitinsä? Millaisia tulee Placidon teinivuosista? Kommenttia saa ehdottomasti heittää! :)

EDIT: Kuinka monella firefoxin käyttäjällä jää tässä postauksessa joidenkin kuvien väliin valtavia välejä? Tein tämän siis chromella ja siinä ei näy mitään välejä, mutta omalla koneella ainakin firefoxilla näkyy... :/

3 kommenttia:

  1. Hyvä osa! :)

    Minun mielestäni olet kehittynyt aika paljonkin siitä, mistä aloitit tämän, eli tämä etenee tosi hyvään suuntaan! :')

    Luulen että Vitan ja Pladicon suhde etenee ja paljonkin. Voisin kuvitella että Pladico alkaa pitää Vitaa "oikeana äitinään" ja unohtaa Desireen kokonaan. Eihän Desiree kuitenkaan oikeastaan välittänyt pojastaan yhtään, silti hän voi kuitenkin olla ärsyyntynyt siitä jos Pladico lähentyy Vitan kanssa.

    Katen ja Blairin molempien saapuessa Toureteille pelkäsin jo jotain kissatappelua. :D Ei heillä nyt ehkä ihan kissatappelua tullut, mutta pientä riitaa kuitenkin. Luulen että Penelopelle selviää vielä, että hänen oikea äitinsä on Desiree. Kuvittelisin että jonain päivänä Desiree vaan ilmestyy oven taakse.

    Hmmm..Pladicon teinivuodet. Luulen että Pladico erkaantuu Hankistä ja Penelopesta vielä enemmän ja voisin kuvitella että hän haluaisi lähteä kotoaan pois.

    VastaaPoista
  2. Hyvä osa jälleen kerran.

    Vitakin on palannut, mielenkiinnolla odotan, miten Pladicon ja Vitan välinen suhde lähtee etenemään. Varmasti poika pitää siitä, että joku välittää hänestä... Desiree kun ei ollut kummoinenkaan äiti pojalleen.
    Penelopekin varmaan saa tietää jossain vaiheessa totuuden äidistään, voi siinä vaiheessa olla aika paljonkin aikuisilla selitettävää.
    Mitäköhän Desiree tumaa tapahtumista? :D

    Jatkoa jään innolla odottamaan :)

    -Tohya (koska ainut vaihtoehto itelläni kirjoittaa tämä kommentti on google-tilillä... :D)

    VastaaPoista
  3. Kiitos osien ilmoittamisista! Luen osat heti kun muutto kiireiltä kerkiän. =) Muutin osoitteen tuonne Quinteille hetki sitten kun vihdoin kävin julkaisemassa kauan odotetun osan. =)

    -Phoenix

    VastaaPoista