Oli kulunut muutama kuukausi Desireen pidätyksestä. Elämä Tourettejen talossa tuntui pysähtyneen. Jos heillä olisi ollut seinäkello, sekin olisi varmasti pysähtynyt. Hank yritti joka päivä nousta sängystä jaksamaan yksinhuoltajaisän arkea. Jos hän ylipäätään oli nukkunut voidakseen nousta. Hän nimittäin usein jämähti sohvalle selittämätön ilme kasvoillaan murehtimaaan milloin mitäkin arkisia pikkuasioita. Hankilla oli juuri ja juuri energiaa pitää välttämätöntä huolta tyttärestään Penelopesta. Ennen niin energinen mies, joka laittoi ruokaa oli tilannut useana iltana peräkkäin pitsaa. Mies joka oli ennen siivonnut koko talon antoi nyt kaiken levähtää. Mies, jolle tytär oli ollut tärkeintä maailmassa kohteli nyt häntäkin väsyneesti. Hän oli kovin väsynyt.
Hankin paras ystävä, Blair hääräili talossa ja yritti auttaa aina kun mahdollista. Hankin tilattua liian monena iltana pitsaa perheelleen, oli Blair päättänyt kokata Hankin jääkaapin täyteen kotiruokaa. Hän myös hoiti lapsia aina kun ehti, että Hank saisi levättyä. Vaikka ei Hank muuta enää tehnytkään kuin levännyt ja silti hän oli aina vaan väsynyt.
"Ehkä sinä tarvitsisit jotain muuta kuin ruuanlaittoapua..." Blair totesi istahtaen Hankin viereen sohvalle,
Hank nosti päätään ja keräsi jalkansa sohvalle kuin teinityttö, joka on valmina kuiskuttelemaan parhaan kaverinsa kanssa. "Niin kuin mitä? Jotain terapiaako? Ei minulla ensinnäkään ole varaa sellaiseen, hyvä kun saan itseni ja lapseni elätettyä." Hank totesi apeana.
"Niin no..." Blair aloitti.
"... riippuu vähän terapian laadusta. Minä en esimerkiksi maksa mitään. Mitä jos minä pitäisin sinulle vähän terapiaa tuolla makuuhuoneen puolella...?" Blair kuiskasi Hankin korvaan ja yritti hivuttautua lähemmäs.
"Blair! Hank karjaisi ja tempautui irti naisen otteesta. "Minä en todellakaan halua uutta naista, enkä varsinkaan sinua, parasta ystävääni! Parempi että pysyt vain siinä ruuanlaitossa, olen siitä hyvin kiitollinen!" Hank sanoi kiihtyneenä.
Blair nousi nöyryytettynä sohvalta ja lähti tuhisten ja mutisten, niskojaan nakellen kävelemään eteiseen.
"Pidä ruuanlaittosi, minä en ole mikään orja, joka vaan kokkaa herralle, kun herralle sopii eikä saa siitä mitään takaisin. Saat tästä lähtien pärjätä ihan yksiksesi. Kiittämätön." Blair sähisi ja poistui ovet paukkuen.
Hank keräsi itsensä sohvalta ja tarttui taikinakulhoon. Kyllä hän nyt yhdet vohvelit pyöräyttäisi ilman Blairiakin. Hank ei ymmärtänyt miten joku saattoi tulkita ihmisen niin väärin. Hank oli tuntenut Blairin kohta kaksikymmentä vuotta ja he olivat ihan alusta asti olleet vain ystäviä. Ja nyt Blair kehtasi esittää jotain tuollaista. Kylmät väree ravistelivat Hankia.
Penelope ei pahemmin murehtinut äitinsä lähtöä. Ei hän osannut. Tyttö joutui tosin kehittelemään leikkejään yksin, koska Hankilla riitti hänelle vähemmän aikaa ja energiaa mitä silloin kun Desiree oli ollut kotona.
Mutta kyllä Hank parhaansa teki. Hän tiesi, ettei voinut skipata isän velvollisuuksiaan vain koska suri Desireen lähtöä. Sitä paitsi nyt Penelope tarvitsi jonkun turvallisen ja pysyvän aikuisen vielä enemmän. Hank ei halunnut että tyttöraukka joutuisi kasvaamaan tuntien, että häneltä puuttuu jotain oleellista. Vaikka totuushan oli, että kyllähän häneltä puuttui; äiti.
Ei Placidokaan pahemmin mieltään osoittanut. Hän pysytteli huoneessaan ja maalaili. Ihan niin kuin oli tehnyt ennen Desireen lähtöäkin. Ei tämä elämänmuutos häntä paljoa hetkauttanut. Ei Desiree koskaan hänelle äiti ollut halunnut olla, joten ei Placido käytännössä menettänyt mitään. Ei hän voinut menettää äitiä, joka ei ollut hänelle äiti.
Saman päivän iltana, kun Blair lähti, Hank hakeutui Sunset Valleyn ainoaan baariin. Melkoinen räkälähän se oli, mutta kyllä sieltä juomia sai. Ei Hank mikään alkoholisti ollut ja oli erittäin tietoinen, ettei aikonut sellaiseksi myöskään tulla. Hän vain kaipasi hetken poissa kotoa. Hetken jossain muualla kuin siinä talossa, jossa hänellä vielä joskus oli ollut suhteellisen onnellinen perhe. Siinä talossa, jossa kaikki oli sitten särkynyt.
Hank tilasi vielä toisen juoman. Hän ei oikein osannut tulkita baarimikon reaktiota. Toisaalta nainen taisi olla tyytyväinen että edes yksi ihminen oli tullut sinä iltana availemaan lompakkoaan, mutta toisaalta ehkä tuo nainen ei olisi yhtä ihmistä varten jaksanut yömyöhään baarissa notkua. Olisi varmasti kömpinyt omaan sänkyynsä, kenties rakkaansa viereen. Hank tarttui juomaan ja sivuutti ajatuksensa. Hänellä ei ollut enää rakasta, jonka viereen kömpiä.
Sillä välin kun Hank istui sisällä baarissa pohtimassa kaikkea maan ja taivaan välillä ja lipittelemässä juomaansa, kaarsi baarin pihaan toinenkin auto. Se rämisi ja jarrut kirskuivat, mutta ilmestys, joka autosta sitten nousi ei sopinut lainkaan tuohon rähjäiseen kuvaan.
Nainen asteli sisään. Ei. Hän purjehti sisään ja heittäytyi rennosti baarijakkaralle. Hank uskaltautui vilkaisemaan tuota naista, mutta tajusi että olikin erehtynyt tuijottamaan liian pitkäksi aikaa ja käänsi posket hehkuen päänsä pois.
Nainen istui pitkään hiljaa ja joi hänkin yhden drinkin, ennen kuin suoristautui tuolissa ja avasi suunsa.
"Kyllä minä näin, että sinä tuijotit minua äsken." hän sanoi siirappisella äänellä.
Hank ei vastannut mitään, ei vilkaissutkaan naiseen päin ja teeskenteli käsittävänsä että nainen puhuttelee jotain toista. Vaikka eihän baarissa naisen ja Hankin lisäksi ollut kuin baarimikko. Niinpä nainen nousi. Sulavasti, tuoli ei kolissut eivätkä hänen askeleensa horjuneet alkoholin vaikutuksesta.
Nainen asettui keimailevasti seisomaan Hankin nenän eteen ja antoi Hankin katseen vaeltaa päästä varpaisiin.
"Noin hyvännäköisiin miehiin harvoin törmää tällaisessa räkälässä. Kuka sinä olet?" nainen kysyi.
"Hank." Hank kakelteli.
Hän ponnistautui ylöstuolilta. Epäsulavasti, kömpelösti tuolti kolisten ja askeleet horjuen. Hank oli kitannut sen illan aikana ehkä muutaman drinkin ylimääräistä ja hän tunsi nyt kuinka päässä heitti. Todellisuudentaju sumentui, naisen parfyymi huumasi hänet. Nainen kihersi.
"Olet vissiin ottanut muutaman liikaa." hänkin totesi.
"Se olisi sulkemisaika. Alkaakaahan häippästä." baarimikko huikkasi närkästyneenä tiskin takaa. Tyypillisiä humalaisten rakkaustarinoita, jotka kariutuivat seuraaavana aamuna samaan tahtiin kun pää selvisi ja silmissä kirkastui, mitä olikaan viime yönä raahannut sänkyynsä.
"No miten on, Hank, noin vetävällä miehellä on varmasti jo joku, joka nukkuu ensi yönä vieressä?" nainen kysyi vihjailevaan sävyyn.
"E-ei itseasiassa." Hank soperteli. Jossakin syvällä hän tunsi vihlaisun muistaessaan Desireen, mutta hänen päässään pyöri niin villi väkkärä ja silmissä välkkyi, että hän ei tajunnut estellä naista joka tarjoutui pitämään hänelle seuraa sinä yönä.
Ja niin kaksikko lipui ensin baarin ovista ulos ja sulloutui sitten autoon. Hank nuokkui etupenkissä. Auto joka tärisi ja tuntui hajoavan liitoksistaan millä hetkellä hyvänsä sai hänen sisällään vellomaan, mutta jokin hienoinen varoituskello hänen sisällään kilisi, että näin upean naisen autoon ei sopisi oksentaa. Vaikka auto ei aivan samaa tasoa naisen kanssa ollutkaan, mutta ei Hank niin pitkälle osannut siinä tilassa ajatella.
Nainen oli oma-aloitteinen ja kulki jo edeltä sisälle taloon.
"Kiva koti!" hän huikkasi Hankin vasta kompuroidessa perässä. "Kyllä täällä naisen kädenjälki näkyy." nainen mutisi, mutta ei antanut sen häiritä. Niin kauan kun hän ei löytäisi sitä naista samasta sängystä Hankin kanssa, häntä ei kiinnostaisi kuka täällä majaili tai oli kenties joskus majaillut. "Onko makuuhuone yläkerrassa?" hän vielä kysyi ja kun Hank mutisi jotain myöntävää, nainen oikaisi jo edeltä ylös.
Ja niin Hank päätyi viettämään sen yön tuon salaperäisen naisen kanssa, vaikka oli vasta aamulla torjunut Blairin väittäen, että hän ei uutta naista huolisi. Mutta tämä nainen oli täysin eri asia. Ja humala varsinkin oli hyvinkin eri asia.
Aamu valkeni Sunset Valleyssa ja Hank raotteli kirveleviä silmiään. Hank retkotti selällään kunnes huomasi naisen makaavan jalkopäädyssä. Aluksi hän näki naisessa Desireen ja oli jo alkamassa änkyttää miten ihmeessä Desiree saattoi olla nyt siinä, vai oliko hän ylipäätään koskaan lähtenytkään. Oliko Hank vain nähnyt painajaisen ja nyt herännyt siitä. Mutta sitten hänen katseensa selkeytyi ja hän pystyi varmasti toteamaan, että tuo ei hänen Desireensä ollut. Hank ponnahti istuma-asentoon ja katseli naista.
"Kuka hitto sinä olet ja mitä varten olet minun sängyssäni?" hän kysyi.
"Nimeni on Kate Pistachio, mutta se tuskin sanoo sinulle mitään." nainen vastasi rauhallisesti.
Hank nousi ylös sängystä ja Kate teki samoin, kuin peilikuva.
"No, Kate, en todellakaan ymmärrä miten sinä onnistuit keplottelemaan itsesi minun sänkyyni, mutta nyt saat lähteä joka tapauksessa." Hank totesi viileästi. Kate yritti hipaista hänen poskeaan.
"Älä nyt, Hank. Sinä et varmaankaan muista, mutta meillä oli uskomaton yö." Kate lirkutti, mutta Hank työnsi hänen kätensä pois ja sivuutti hänen katseensa.
"En toista kolmatta kertaa. Lähde. Älä tule takaisin. Älä soittele. Jos sinulla oli kivaa viime yönä, niin hyvä. Mutta nyt se on ohi eikä toistu. Lähde, ole hyvä." Hank sanoi nyt jämäkämmin ja osoitti portaisiin. Kate näytti järkyttyneeltä ja yritti vielä sopertaa jotain, mutta Hank vilkaisi häntä tuimasti ja nainen luikki vähin äänin tiehensä.
Placido oli Hankin touhuista autuaan tietämätön ja polki hyväntuulisena kouluun.
Hyväntuulisena hän myös palasi sieltä, sillä hän oli saanut ensimmäisen oikean kaverinsa. Tämä neito viihtyi ilmeisen hyvin Placidon seurassa sillä hän lähti kotiinsa vasta iltamyöhällä. Placido oli koko elämänsä ajan vain tottunut elämään yksinäisenä eikä hän ollut osannut kuvitella miten hyvältä kaverin löytäminen saattoi tuntua.
Hank sen sijaan ei ollut hyväntuulista nähnytkään. Häntä vaivasi se nainen, joka oli aamulla häpeissään hipsinyt tiehensä. Hank ajatteli soittavansa hänelle ja pahoittelevansa, mutta tajusi sitten että eihän hän ollut missään vaiheessa pyytänyt naisen, siis Katen, puhelinnumeroa. Sen sijaan koko Sunset Valleyn naiskunta kiljuvista teinitytöistä sukkia kutoviin eläkeläismuoreihin lähetteli niin ikään sinkuksi jääneelle Hankille treffipyyntöjä.
Sinä iltana Hankista tuntui, että hänen kotitalonsa seinät kaatuivat päälle ja sen sijaan, että hän olisi paennut ahdistusta baariin ja huuhdellut murheet kurkusta alas, hän lähtikin yömyöhällä puistoon haukkaamaan raitista ilmaa.Vaikka oli leppeä kesäpäivä ja kesäriehakin parhaillaan kaupungissa, ei puistossa ollut ketään. Läheisestä ravintolasta kaikui tasaista puheensorinaa ja viulumusiikkia, mutta puisto oli autio. Hankin olo muuttui heti paljon seesteisemmäksi hänen harhaillessaan hiljaisessa puistossa.
Hank ei kuitenkaan kauaa ehtinyt ihastella hetken kauneutta, kun hänen takaansa huudettiin hänen nimeään. Ääni oli kutakuinkin tuttu, mutta silti Hank ei osannut yhdistää kenen ääni se oli. Nainen käveli ripein askelin lähemmäs.
"Hank." nainen henkäisi. "Minä halusin vain pahoitella sitä eilistä. Ei olisi pitänyt iskeä siinä kunnossa ollutta miestä..." nainen mutisi ja hieraisi niskaansa. Hän ei katsonut Hankia silmiin.
Kun Hank ei vastannut mitään Kate uskalsi nostaa katseensa ja hymyili vienosti.
"Minusta olisi hienoa jos voisimme vielä tavata. Tai olla vaikka ihan ystäviä." Kate sanoi Hankille jo tutulla, pehmeällä äänellä.
"Itseasiassa minunkin pitää sanoa, että olen todella pahoillani käytöksestäni. Olin aika tyly aamulla." Hank sanoi.
"Mekö siis voimme olla... ystäviä?" Kate kysyi ujosti.
Hank nyökkäi ja Kate jatkoi hymyilemistään. Kaksikko halasi vielä sovinnon merkiksi.
Seuraavana aamuna Hank kiskoi itsensä ylös sängystä ja ilokseen saikin huomata, että makasi sängyssään yksin. Tai no, olisihan Desiree siinä vieressä näyttänyt erityisen hyvältä, mutta ainakaan Hank ei ollut taas raahannut jotain tuntematonta naista kotiinsa yöksi. Nyt kun asiat Katen kanssa oli selvitetty, Hank keskittyisi vain ja ainoastaan olemaan isä tyttärelleen. Hän ei kuitenkaan ehtinyt opettaa tytärtään puhumaan kauaakaan, kun ovikello soi.
Hank nousi lattialta ja hämmästyi nähdessään ikkunan läpi, että kuistilla seisoi Kate. Sekunnin murto-osan verran Hank mietti olisiko järkevää päästää naista sisälle, mutta toisaalta; hehän olivat nyt ystäviä ja ystävät kyläilivät toistensa luona,
Kate syöksyi saman tien halaamaan Hankia. Hank ei muistellut halailleensa kovin paljoa Blairin kanssa ja hän oli sentään Hankin paras ystävä, mutta kai halailukin oli ihan luonnollinen osa ystävyyttä. Vaikka Hank ei ollutkaan saanut vielä edes vaatteita päälleen...
Hank irtautui naisen rutistuksesta ja avasi suunsa: "Mitäs sinä täällä?"
"Tulin vain moikkaamaan. Ja katsomaan miten sinä voit." Kate lirkutti.
Hankin mielessä häivähti epäusko: "Vastahan me eilen näimme..."
"Niin, mutta niin pikaisesti, että eihän siinä ehditty edes kuulumisia vaihtaa." Kate höpisi.
"No käy peremmälle. Oletko syönyt? Minulla olisi jääkaapissa vohveleita." Hank selitti ja lähti haahuilemaan keittiöön Kate jäljessään.
Kate asteli keittiöön Hankin perässä ja hänen katseensa nauliutui maassa istuvaan ja itsekseen höpisevään Penelopeen. Mikä tuo pieni olento oli. Kate katsahti Hankiin, joka kolisteli jääkaapilla.
"Et kertonutkaan, että sinulla on lapsi." Kate totesi hiukan epävarmalla äänellä, lirkuttelu oli tiessään.
Hank ei reagoinut heti, laski vohvelit pöytään ja mietti mitä sanoisi. Vaikka se olikin luultavasti ihan sama, mitä hän sanoisi - tuo nainen ottaisi äkkiä jalat alleen joka tapauksessa.
"Niin katsos, minä jäin hetki sitten Penelopen yksinhuoltajaisäksi, kun Penelopen äiti... joutui vankilaan." Hank kakelteli. "Ymmärrän kyllä, jos haluat lähteä."
Kate naurahti: "Haluan lähteä?"
"Et sinä minusta näin helpolla pääse. Kyllä minä lapsista pidän. Ei minulla koskaan omia ole ollut, enkä kyllä välttämättä olisi halunnutkaan, mutta ei minulla mitään tätä tyttöä vastaan ole." Kate lirkutti jälleen ja koppasi Penelopen syliinsä. Hän leperteli myös Penelopelle.
"Sinäkö siis... pärjäät lasten kanssa? Tarkoitan, että en ole oikein saanut nukutuksi viime aikoina, että jos sinä voisit... " Hank kysyi hiukan epäröiden.
"...Vahtia Penelopea sen aikaa?" Kate lopetti Hankin lauseen ja Hank nyökkäsi. "Tottakai, emmeklhän me sen aikaa selviä, vai mitä Penelope? Meistä tulee kavereita." Kate lirkutteli tuttuun tyyliinsä ja päästi Hankin torkkumaan.
Ei Kate mikään vanha konkari ollut, mutta ei puheopetuksessa sormi suuhun mennyt. Penelope oli ihan innoissaan uudesta kaveristaan ja opetteli ihan toisenlaisella innolla kuin tylsän isänsä kanssa.
"Äiti!" Penelope hihkaisi kirkkaalla äänellä. Kate rupesi änkyttämään. Oliko tuo tyttö juuri kutsunut häntä äidiksi? Kate ei kuitenkaan viitsinyt korjata. Eihän tuollainen rääpäle mistään mitään ymmärtänyt. Niinpä Kate vain taputti käsiään yhteen ihan kuin minkä tahansa järjellisen sanan kohdalla.
Hank torkkui sohvalla autuaan tietämättömänä puheopetuksesta, joka oli saanut äskettäin ihan uuden sävyn. Päivä kääntyi Hankin torkkuessa iltaan ja Kate oli jo onnistuneesti saanut Penelopen unten maille. Hank nousi istumaan kun Kate istahti hänen viereensä sohvalle.
"No, nukuttiko hyvin?" Kate kysyi.
Hank hieraisi kasvojaan ja haukotteli, mikä ilmaisi Katelle, että uni oli maittanut.
"No, kaikki ongelmasi eivät varmaan kuitenkaan hävinneet päiväunien aikana. Haluaisitko puhua Penelopen äidistä?" Kate kysyi empaattisella äänellä, ei yhtään flirttaillen niin kuin aina ennen.
Hank puntaroi eri vaihtoehtoja. Ei puhuminen toisi Desireetä takaisin. Ei vaikka hän menisi puhumaan vankilanjohtajalle, niin puhuminen ei auttaisi. Desiree oli ja pysyi vankilassa. Ei Hank voisi asialle mitään tehdä ellei hän auttaisi Desireetä pakenenmaan jotain viemäriverkostoa pitkin tai muuta vastaavaa, mutta ei kai sekään mikään pitkäaikainen ratkaisu voisi olla.
"En." Hank totesi ykskantaan.
Ennen kuin Kate ehti ihmetellä miksi Hank ei halunnut puhua Desireestä, Hank syöksyi Katen syliin.
"Mitä jos jatkaisimme siitä mihin viimeksi jäimme?" Hank kysyi. Kate änkytti aluksi jotakin siihen suuntaan, että ystävyyden raja tuli vastaan, mutta ei sitten loppujen lopuksi viitsinyt estellekään.
Seuraavana aamuna ovikello soi jälleen. Mikä Hankia kummastutti oli se, että kuka ovella saattoi olla kun Katekin makasi hänen vieressään. Kate tarjoutui kipaisemaan avaamaan oven ja sipsutteli alusvaatteisillaan portaat alas.
Kate kummastui nähdessään oven takana tuiman vaaleaverikön. Hän ei tuntenut naista entuudestaan, mutta oletti, että hänellä oli jokin hyvä syy paukata Hankin ovelle heti aamusta. Niinpä Kate sen enempää ajattelematta avasi tulijalle oven.
"Kuka sinä olet ja mitä varten sinä keikistelet tuollaisessa asussa Hankin eteisessä?" Blair kivahti.
Kate otti astetta jämäkämmän asennon ja siristi silmiään. Hän huomasi jo nyt ettei pitänyt tuosta syyttelevästä naisesta. "Oletko sinä joku poliisi vai mikä oikeus sinulla on kuulustella minua noin?" Kate kysyi pahaa-aavistamattomana.
"Totta hitossa olen poliisi." Blair tuiskahti ja sai Katen alistumaan hiukan. Kate oli valinnut sanansa väärin.
"Hank! Tulisitko alas?" Kate huusi viimeisenä oljenkortenaan. Hänen ei tarvinnut kuunnella tuota bimboa. Ainakaan yksin.
Hank tuli vauhdikkaasti yläkerrasta yhtä vähissä vaatteissa kuin Katekin.
"Onkos täällä joku tilanne päällä?" Hank naurahti puoliksi vitsillään.
Blair hieraisi niskaansa. Oli helppo ojentaa tuota tytönheitukkaa, mutta Hankin silmissä ei saanut näyttää hankalalta ämmältä.
"Minä tulin juhlistamaan Penelopen syntymäpäiviä, kuten huomaat minä jopa muistan tyttäresi syntymäpäivän. Mutta sitten minä löydän eteisestäsi tämän... naikkosen alusvaatteisillaan." Blair naljaili.
"Tulkaahan nyt sieltä eteisestä tappelemasta." Hank sanoi rauhallisesti.
Blair asteli hiukan peremmälle asuntoon ja antoi sitten rauhallisen olemuksensa purkautua. Ihan sama, mitä Hank hänestä enää ajatteli, Hank oli valintansa tehnyt kun tuo hempukka löytyi aamulla hänen kodistaan.
"Kuinka sinä kehtaat?! Ei ole kuin muutama päivä kun torjuit minut, ja nyt, nyt minä tulen tänne hyvää hyvyyttäni juhlimaan tyttäresi syntymäpäiviä ja ensimmäinen asia joka tulee vastaan on tuo nainen!" Blair karjui.
"Rauhoitu, Blair." Hank yritti. Kate pysyi ihan hiljaa, hän ei suostuisi sotkeentumaan tuohon tappeluun.
"Minä en rauhoitu! Petturi!" Blair jatkoi.
"Blair!" Hank murahti painokkaasti. "Jos et lopeta saat luvan lähteä saman tien ulos kodistani ja unohtaa ne typerät kekkerit. Minä en ole sinulle tilivelvollinen, ja minä saan tapailla juuri niitä naisia joita halua, eikä minun tarvitse pyytää sihen sinun lupaasi!" Hank karjui nyt vuorostaan.
Kate rykäisi: "Ehkä me nyt kaikki rauhoittuisimme ja juhlisimme niitä syntymäpäiviä." Hän ehdotti. Kuului vielä epämääräistä tuhinaa ja mutinaa puolelta jos toiselta, mutta juhlat aloitettiin.
Kaikki olivat lopulta hyvällä mielellä Penelopen ansiosta. Tuo pienestä iästään huolimatta kovia kokenut tyttö oli nyt saavuttamassa lapsuuden. Hank oli iloinen. Hän oli onnistunut pitämään tuon tytön kutakuinkin hengissä ilman äitiään. Samalla häntä kuitenkin huolettivat väistämättä lähestyvät teini-iän tunnekuohut ja hetket joina Penelope tarvitsisi äitiään. Se kaikki kuitenkin unohtui, kun Penelope puhalsi kynttilät.
...........
Ja tässä on Penelope Tourette, joka sai uudeksi piirteekseen siisti!
Semmoista tällä kertaa, osassahan ei ollut päätä eikä häntää. Kirjoitusvirheitä ynnä muuta sekoilua varmasti löytyy, koska tein tämän melkoisessa kiireessä. Lähden nimittäin reissuun ja tämä oli pakko saada pihalle ennen sitä, ettei tauko olisi venynyt liian pitkäksi. Kommenttia saa ehdottomasti heittää! :)
Hardwick Shoren viimeinen osa on julkaistu! :)
VastaaPoista